Lassen matkassa Calypson tiellä 1984 lähtien

4/2022 Lasse Haapamäki

Ensimmäisten sukelluslaitteiden hankinta 1975 ja opettelin sukeltamaan Ursukin kurssimappia selaillen ja harjoitellen. Silloin ei ollut oikein lähialueilla sukelluskursseja.
Kävin Calypson kurssin 1984 Upinniemessä, jossa kouluttajina oli Kaivon Manu, Laurilan Jokke ja Rautevan Ilpo. Teoriat Kantvikin koululla ja sukellusharjoitukset Upinniemessä hallilla, jossa oli myös vanha painekammio, johon taisi mahtua 6 henkilöä kerralla. Kesäleiri Hietasessa. Käytiin luotsiasemalla saunomassa jossa Eki ja Jokke ”esittivät paininäytöksen”. Merikokko oli silloin seuralla tukialuksena.
Seuraavana keväänä oli Calypson kevätkokouksia 3 tai 4 kun ei tilinpäätös valmistunut millään, Juhani Valli kysyi eikö kukaan voisi auttaa, että päästäisin eteenpäin ja tuli sanottua, ettei tuo nyt niin vaikeata ole (sitä ei olisi pitänyt sanoa koska siitä alkoi muutamien vuosien projekti). Tilinpäätöksen rakentaminen, jäsenrekisterin luominen eli taloudenhoitajan ura alkoi siitä.
1985 Sådössä syysleiri jossa suunniteltiin Kreetan matkaa, joka tehtiin 1986 syksyllä. Puuhamiehinä olivat Martsu (Hannu Martikainen) ja Ipi (Ilpo Rauteva)
Sukellettiin Inkoon voimalaitoksella ja puhdistettiin välpät, jolla saatiin rahaa seuralle matkakassaan. Käytiin Otsolahdessa sukeltamalla tarkastamassa poijuketjuja ja osa ketjuista vaihdettiin uusiin. Mukana oli toistakymmentä sukeltajaa.

1986 Sukellettiin Kreetalla kaksi viikkoa. Jokainen maksoi omat matkakulut mutta seura maksoi sukellukset. Olin siellä useasti kuskina, kun siirryttiin sukelluskohteelle Elounda Beachille.
Calypso itsenäistyi 1987 ja irtautui Porkkalan meripelastusyhdistyksestä omaksi seuraksi,
jonka jälkeen kuitenkin yhteistyö jatkui kuten ennenkin, jolloin kun Calypsolaiset kävivät sukeltamassa, oltiin samalla päivystys ajossa kun liikuttiin MPY:n aluksilla. Tukialuksena oli käytössä MPY:n Uudenkaupungin telakan valmistama viittavene nimeltään Porsö, joka oli ahkerassa käytössä. Sitä ennen oli Merikokko ja myöhemmin Isokari.
Calypson kompuran alkuajoissa muistelen, että kompura olisi ollut Kantvikin pienvenesatamassa jossain kopissa missä täytettiin pullot ja huomattiin että Hesasta länteen kävi sukeltajia siellä tankkaamassa laitteita. Kompurasta tuli lukollinen niin että tarvitsi avaimen ennen kuin pystyi täyttämään laitteet. Sen jälkeen kompura oli Upinniemessä jonkun aikaa ennen kuin siirtyi Kirkkonummelle Urheilukentän koppiin. Avain systeemin rakensi silloinen kompuravastaava Rämäsen Matti ja oli siinä Olli Mäkinenkin mukana.
Martsun ollessa puheenjohtajana Calypson infokirjeet lähetettiin jäsenille muutaman kerran vuodessa ja käytännöksi muodostui, että Martsu lähetti ne faxina minulle töihin Fiskarssille, jossa tulostin riittävän määrän ja tein tarrat ja laitettiin Nillan kanssa postiin, kun oli niitattu taitettu ja merkit liimattu. Ennen sitä kirjeet niputeltiin Kirkkonummella johtokunnan toimesta.
Calypson logo ja veneviiri: Minulla oli mahdollista työpaikallani suunnitella ja toteuttaa Calypsolle uutta tarraa ja kangasmerkkiä, joka hyväksyttiin seurankäyttöön ja siitä valmistettiin myös Calypso veneviiri. Palinin Timo hoiti tarrojen tilauksen Porista, kun hänellä oli niitä painotaloyhteyksiä. Lipiksiä myös tilattiin neulotulla logolla.

1987 kävin kouluttaja kurssin Lohjan Kisakalliossa ja sen jälkeen toimin kouluttajana eri kursseilla. P1 kurssit olivat vuosittain ja joihin kerättiin sukelluskavereilta laitteet lainaksi hallille.
Calypson kesäleiri 1990 oli purjehdusreissu kahvelikuunarilla Vivanilla Utöhön, jossa kohteena oli Park Victory. Siellä olin omalla veneelläni mukana niin kuin muutama muukin Calypsolainen.
Sukelluskouluttajat Upparin hallilla ja sotkussa possumunkkia nauttien suunniteltiin Calypsolle vihreä sukeltajan kassi. Timo Palin oli yhteyksissä lohjalaiseen kassimaakariin, joka teki mallin ja muutoksien jälkeen teetettiin sarja ja myytiin jäsenille. Osalla on vieläkin käytössä.

1991 kesäleirillä Länsiluodossa (Länsi-Ukko) meillä oli verkot mukana ja joku tiesi missä oli Manun kampela paikka joten mielittiin saada kampeloita. Lähdimme Ollin kanssa käymään Matin mökillä saunomassa ja mennessä laskimme verkot Manun kalapaikalle, palatessamme nostimme ne, noin kolmen tunnin jälkeen. Saalina oli saavillinen ahvenia ja eikä yhtään kampelaa. Siinä ilta meni pikkutunneille verkkoja putsatessa, saatiin isoja ahvenia savustusta varten, jotka Olli kävi aamusella Vormössä hoitamassa. Ahvenia oli koko porukalle. Leiripaikkoja Upinniemenkärjessä oli myös Lammassaaressa ja Ramsössä. Eräällä leirillä 1980 luvun puolella tuli viranomaispyyntö jolloin menimme Porsööllä Inkoon Orslandettiin suorittamaan etsintää ja tehtävä suoritettiin onnistuneesti sukeltajien toimesta.
Osallistuin Calypson halliralliin kaksi kertaa, jonka voitin ja ensimmäisen kerran jälkeen voittaja olisi pitänyt itse kaiverruttaa nimi pokaaliin, joka jäi tekemättä toisella kerta tuli tehtyä.
Calypson lippu hankittiin ja 25 vuotisjuhlissa suoritettiin virallinen lipunnaulaustilaisuus upseerikerholla 1997. Juhlavieraita vastaanottivat Honkalan ja Haapamäen pariskunnat. Pastori suoritti lipun vihkimisen. Ensinmäisen naulan naulasi lipun suunnitellut heraldiikko ja sen jälkeen johtokunta ja kunniajäsenet. Nauloja myyntiin eri yrityksille ja Fiskars pääsi ensimmäisen ponsorinaulan naulaamaan, joka oli hinnoiteltu huomattavasti arvokkaammaksi. Julkaistiin seuran 25 vuotisjulkaisu, joka myös rahoitettiin myymällä mainostilaa ja jonka tekemiseen osallistuttiin.
Suoritin ammattisukeltajan tutkinnon Lohjan Kurssikeskuksessa ja sen jälkeen sukelsin kaapelien tarkastuksia, jolloin seura sai tuloja niistä. Tulihan niitä sukellettua useampia ja mukana oli hyvä apumies Olli Mäkinen.
Pohjan satamassa Koster-troolari upposi laiturin viereen, kun ajoi riitejäässä laituriin ja jää söi tammipuun keulasta puhki, tämä upposi laiturin viereen. Kosteri nostettiin muutaman Calypsolaisen osallistuessa talkoisiin ja siitäkin seura sai tuloja, jotka käytettiin uuden kompuran hankintaan. Aluksen nostossa käytettiin 5m3 nostosäkkejä, jotka olivat Jätkäsaaresta lainassa. Manu (Mauno Kaivo) hoiti puhumiset Håkan Alfonsin kanssa ja kävin hakemassa neljä säkkiä.
Nesteen tornilta Lauttasaareen ja sieltä Kaapelitehtaalle sukellettiin kaksi valokuitukaapelia, 80 kuituparia / kaapeli. Sukellukset tehtiin Kenkan (Kenneth Lindström) ja Peran (Pertti Hämäläinen) kanssa ja siinä vierähti viikko tehden kaapelien upotukset, siirtämiset ja tarkastussukellus. Se oli viimeinen työsukellus Calypson puitteissa, kun saatu tulo meinasi mennä verotettavalle puolelle ja tuli hieman keskustelua. Siitä saatu tulo käytettiin myöhemmin veneen hankinnan rahoitukseen.
Kesäisin sukellettiin hylkyjä hakien ja tutkien. Muodostui ydinjoukko, jotka olivat menossa, milloin missäkin. Siihen kuului Timo Palin, Olli (Olavi Mäkinen), Måns Rundt ja minä. Myöhemmin ryhmään liittyi Raimo Turunen ja Jukka Kärkkäinen. Ryhmä alkoi myöhemmin kutsua itseään Huru-Ukoiksi. Tehtiin Merimuseon kanssa paljon yhteistyötä, joten heidän arkistoissa on tekemiämme dokumentteja ja hylkyilmoituksia. Ryhmä sukelsi Merimuseolle tarkastussukelluksia, hylkyjen paikoituksia, mittauksia ja kuvauksia Olli (Olavi Mäkinen). Ollilla oli itsevalmistamat kuvaus kalusteet ja kuvat olivat siihen aikaan huippukuokkaa. Huru-ukot sukeltelivat useina vuosina eri projekteja Merimuseolle.
Calypson kesä leirit pidettiin Upparin kärjessä Länsiluodossa viikoilla 30. Useimmiten sukellukset iltapäivisin ja käytiin joskus dekoilemassa ”kerholla”. Lähialueen hylyt kuuluivat ohjelmaan kuten myös 451:n, Porkkalan majakan läheisyys, Träskö ja Michelskär mm.
Moni Calypsolainen rakenteli Sukellusvalaisimia koska sukellusliikkeistä saatavat valaisimet oli kalliita ja valotehot olemattomia. Valmistui useita ”ämpärivalaisimia”. Valotehot olivat erinomaisia.
Meriarkeologian kurssilla 1992 Rosalassa oltiin Olavi Mäkisen kassa kaksi viikkoa. Meriarkeologiaan tutustutti Harry Alopeaus ja ”Rolle” Jansson sekä Jouko Askola.
Kurssin jälkeen pidettiin Kirkkonummella meriarkeologisia kursseja, mihin saatiin myös merimuseon henkilöitä pitämään luentoja. Suoritettiin kesäisin hylkymittaus- ja etsintäharjoituksia. Siellä tutustuttiin vedenalaiseen lentämiseen eli sukellus glider jota hinataan pikkuveneellä ja ollaan gliderin päällä ja ohjataan sitä. Rakensin parannetun gliderin ja Olli rakensi kaapeliversiollisen VA-puhelimen jolloin sillä oli turvallista sukeltaa. Löysimme monta uutta kohdetta sillä etsien ja sen jälkeen tuli viistokaikuluotaimet joten ei ollut enään tarvetta suorittaa vedenalaista ”lentämistä”.
Olin ainakin yhtenä vuonna arkeologiavastaava jonka tehtäviin kuului olla merimuseon kanssa yhteyksissä.
Vastuukouluttajana ollessani järjestettiin Lohjan Urheilusukeltajien kanssa yhteinen P3 kurssi ja avovesi suoritettiin Ojamon louhoksella.

1996 olin kuullut Sukeltajat Ry:n leireistä Tvärminnessä ja esittelin Martsulle, että täällä voitaisiin pitää erilaiset Calypson leirit. Kävimme katsomassa paikan päällä ja Martsu innostui, että tästä tulee hieno ja saadaan Norpatkin mukaan samaan paikkaan eli saadaan sellainen perheleiri aikaan. Olin Ollin kanssa sukellellut Tammisaaren – Hangon vesillä monilla hylyillä, joten oli erilaista tarjottavaa sukellettavaksi. Viikolle oli suunniteltu kaksi sukellusta / päivä ja yö sukellus, viikon puolessa välissä oli lepopäivä, jolloin käytiin mm. Tvärminnen eläintieteellisellä tai Rintamamiesmuseolla tutustumassa. Martsu ja Reija sekä norppa ohjaajat järjestivät Norpille ohjelmaa. Martsu ja Reija hoitivat keittiö tarjoilut ja ohjelmaa ei sukeltaville. Yksi iltaohjelma leirillä oleville naisille oli ”sukeltajanvala”. Sauna lämpeni joka päivä kuten myös grilli kuumana. Leireistä jäi hyviä muistoja ja paljon tyytyväisiä sukeltajia ja tukijoukkoja. Mukana tukialuksena oli Porkkalan Meripelastusseuran Isokari, omia aluksia ja Tammisaaren sukeltajien Pirayan porukat kävivät Ajaxilla leirillä. Keväisin oli paljon tehtävää, kun suunniteltiin viikkosukellukset ja varakohteet, mikäli tuulet eivät ole suotuisia. Eira oli sukellusviikon huipentuma tai Segelskärin etsintäharjoituksissa löytynyt ”tyttöjen hylky”.
Leirejä oli myös Rosalassa. Parhaita kohteita oli tietenkin Ladoga, johon luvat haettiin Sotamuseolta. Kerran suoritimme siellä yösukelluksen, kun päivällä alueella oli ammunnat ja sukelluksen jälkeen nautittiin ”deko” juomat ennen kuin lähdimme pimeäajona takaisin Rosalaan.
Meriarkeologisessa yhdistyksessä oltiin jäseninä ja pidin pari luentoa Tukholman reissulla, Kotkan Meriarkeologian päivillä, Turunlinnan meriarkeologian päivillä ja Turun kaupungin vastaanotolla Suomen Joutsenella. Turussa esittelin Huru-ukoille Vene-lehdestä, että tuossa olisi seuralle sopiva alus. Vene sijaitsi Korppoossa (Iso Janne) ja oli nimeltään Refanut.
Käytiin kevään aikana katselemassa sitä ja todettiin sen sopivan käyttöön, kun tehdään uimataso ja sukellustikkaat, jotka valmistin ja asensin, kaverien ja Raimo kanssa paikoilleen, joista iloa oli monille sukelluksille.

V 2000 Suunniteltiin reissu Ahvenamaalle sukeltamaan Parkki Plussalle, mietittiin miten sinne mentäisiin ja vaihtoehtoja oli monia mutta kotoa tuli hyvä idea, että miksette mene Isokarilla, kun se kerran on vapaana. Hain luvan Suomen Meripelastusyhdistykseltä koulutusajoa varten Maarianhaminaan. Olin aluksen päällikkönä kyseisellä matkalla, kun oli hallussa Meripelastusseuran alus päällikkyys. Vastattiin, kyllä se kävisi mutta apukone ei toimi. Laitoin apukoneen ruiskut kuntoon ja kone toimi kuin junanvessa. Tankkasimme säiliöautosta MPY:n hinnalla polttoaineet alukseen. Matkalla suoritimme koulutusajoa, navigointia ja ohjausta sekä aluksen muut toiminnot. Kantvikista suora-ajo Maarianhaminaan 18 tuntia. Käytiin sukeltamassa Parkilla ja muutamassa muussa kohteessa. Kävimme tutustumassa Pommerin museolaivaan. Isokari oli vierasvenesatamassa, jossa yövyimme ja kävimme saunomassa ja nautimme illasta. Paluumatkalla haimme Korppoosta Refanutin mukaan. Refanutiin tehtiin hieman muutoksia mm. uimataso taakse ja sukeltajan tikkaat sekä polttoainetankin uusinta, jonka materiaalit Tiina Räty (Somppi) hankki Kirkniemestä, jotka Paperitehdas sponsoroi. Koneen venttiilien säädöt suoritettiin Raimon kanssa. Refanut kastettiin Varailmaksi.
Sain idean, että lähdetään Norjaan Kristiansundiin sukeltamaan, jossa olin jo kerran ennemmin käynyt kolmen muun Calypsolaisen kanssa.
Huhtikuussa 1999 Lähti 14 Calypsolaista Kristiansundiin ja matka tehtiin neljällä autolla Turun kautta Tukholmaan ja sieltä Oslon kautta Kristiansundiin.
Jotta tämä kaikki onnistuisi, niin tilasin Stavnäsin Dykkersenteristä Kristiansundista sukelluskohteen ja matkat. Avasin matkatilin, jonne jokainen suoritti osuutensa, että sain hoidettua Stavnäsin Dykkersenterin ja laivaliput. Polttoainekassaa kerättiin myymällä mainostilaa matkalle autoihin, tähän osallistui Fiskars, Elnova ja Siemens sekä Kirkkonummen K-market, josta Tiina Rantanen hankki kuivamuonat reissuun. Matka tehtiin autoilla kuskeja vaihdellen ja pienillä lepotauoilla kun kaikilla oli kiire perille.
Majoittuessamme Stavnäsiin kävi kolme miekkavalasta tervehtimässä lähellä. Reissulla oli hyviä sukelluksia pari kertaa päivässä ja käytiin Gripin majakalla, johon oli matkaa noin 10 mailia kohti Islantia. Siellä oli unohtumattomia kokemuksia sukeltaen lähes tyynessä kelissä. Ruokahuolto toimi siten että kaksi henkilöä oli vastuussa päivän ruokahuollosta, joka toimi erinomaisesti. Paluumatka tultiin takaisin Moran kautta Tukholmaan ja sieltä takaisin.
30-vuotisjuhliin v2002 tein Calypson kuvagallerian, jossa noin 400 kuvaa vuosien varrelta.
Parina vuonna olin sukeltavana Joulupukkina Norpille Upinniemen hallilla.
Iso-Simissä Antskogin kirkkaissa vesissä käytiin muutamana vuonna tekemässä jääsukelluksia kuten sukellettiin myös Lappohjassa Antoniolla.
Ennen 2000 lukua hylyt paikannettiin GPS:n kanssa ja talletettiin tietoineen CD-merikartalle, jolloin läppäri oli tärkeä tiedonkeruu väline. Nykyäänhän ei kukaan enään käytä venessä läppäreitä ja tuskin kukaan muistaa CD-merikortteja. Sitä ennen oli merkit rannalta jotkut linjat saarien kärjistä tai rantakalliossa olevan halkeaman kohdalla, kun tietää oikean halkeaman.
Sukeltamista olen jatkanut tähän päivään asti edelleen hakien uusia kohteita ja käyttäen myös sukelluksilla kuvauskalustoa mukana. Muutama VA-video on tullut tehtyä. Kalusto alkaa olla kohdillaan mutta sukellustunnit täyttymässä mutta onneksi on punainen pipo, jota voi käyttää edelleen kuten esikuvani Cousteau ja kortitukseni on CMAS M2 (oli joskus M3, jonka suoritin Kasnäsissä)
Aikaisemmin oli elämäni arvot: Ensin oli Calypso, sitten työ ja jäi vielä ehkä aikaa perheellekin mutta nykyään arvot ovat toisinpäin ja muutenkin muuttuneet. Paljon aktiiviaikana kului polttoainetta Karjaan ja Kirkkonummen välillä reissatessa, talvisin kurssiaikana käytiin kaksi kertaa viikossa joskus useamminkin siellä. Se oli sitä seuran talkootoimintaa ja yhteiseen hiileen puhaltamista parhaimmillaan.
Toivotan Calypsolaisille menestyksellistä tulevaisuutta uusien viriilien sukeltajien voimin.
Sukeltava Mursu Huru-ukko Lasse Haapamäki, kunniajäsen vuodesta 2008.
Kuva Norjan reissulta.

 

Raimo Turusen muistoja

Yleisaktiivi ja varapj vuosina 1999-2000

Minulle mieluisia muistoja Calypso-ajoilta ovat esimerkiksi Tvärminne-leirit, Norjan retki 1999 ja sitten tämä syntymäpäiväyllätys (v. 2001), josta laitan pari kuvaa. Kaikissa näissä on Lasse Haapamäellä ollut sormensa pelissä. Kypäräsukellushan oli sellainen pikkupojan haave, joka toteutui näin vähän varttuneemmalla iällä. Hyviä kavereita oli Calypsossa. Joidenkin kanssa on yhteydenpito edelleen jatkunut.

 

 

Olen Tommi Nukarinen, liittyin Calypsoon 2014, kun muutin Kirkkonummelle asumaan. Calypson hallitukseen olen kuulunut useamman vuoden ajan. Olen toiminut tekniikkasukellus, -sukellustoiminta sekä kompressorijaoksesta vastaavana henkilönä.

Aikanaan 2009 suoritin lähikouluttajakurssin Joensuussa, kun siihen aikaan asuin Pohjois-Karjalassa. Olen kolmella eri Calypson peruskurssilla toiminut assarina kouluttamassa uusia sukeltajia.

Vuohijärven leiri lokakuu 2015:

Orilammen Majalle ryhmä majoittui pimenevässä syysillassa. Tunnelmaa lisäsi olutlasin ääressä paikallinen sähkökatko syysmyrskyn seurauksena. Tarjoilijaa tuntui vaivaavan miksi sukeltajien oluet eivät kuplineet kynttilän valossa?

Orilammen Maja oli aivan perustason majoitus, mutta se ei häirinnyt sukeltajien intoa lähteä tutkimaan järven kahta parhaimpaa kohdetta. Kouvolan Vesikoiden kanssa oli sovittu heidän organisoidessa venekyydit Selkäluodolle ja Lautaniemeen. Selkäluoto tunnetaan sukeltajien keskuudessa "Karikkona". Se on hyvin aktiivisessa käytössä paikallisten sukeltajien keskuudessa. Pinnan päällä on ainoastaan pari kiveä mihin kiinnittää sukeltajien veneen. Toisella puolella kivipaasia on suurinpiirtein pystysuora seinä viiteenkymppiin asti, joka jatkuu loivempana ainakin 75 m:iin. Eli löytyy vettä vaativallekin sukeltajalle. Jotkut paikalliset ovat tosin liioitelleet vettä olevan enemmänkin, mutta niinhän ne tarinat ja metrit muuttuvat suusta suuhun.

Lautaniemi tunnetaan massiivisesta seinämästään. Pohja tulee vastaan 49 m:n syvyydessä, jos pysytään kallion vieressä. No yleensä sukeltajat ovat kiinnostuneet kalliosta eikä ole tarve tuossa kohteessa lähteä syvemmälle mutapohjaa etsimään. Näissä molemmissa kohteissa on se hyvä puoli, että Vuohijärven vesi on yleensä kirkasta.

Timo Vatto Kouvolan Vesikoista toimi venekuskina heidän kumiveneellään. Vesikoiden kumiveneen koko on noin puolet Calypson Nitroxin pituudesta ja leirin aikana siinä oli 90 hp moottori perässä.

Sukelluksia tehtiin kaikkiaan kolme paitsi allekirjoittanut joutui korvan paineentasausongelmien takia jättämään sukellukset kahteen. Flunssa tuli päälle ja korvia piti säästellä, kun viikon päästä oli lähtö Viron Rummuun sukeltamaan.

Pasi Dahlbon kanssa tein Lautaniemessä sukelluksen ja Ville Heldanin kanssa syväsukelluksen Karikolla. Joitain pieniä laitevikoja oli leirin aikana, mutta muuten leiri sujui mukavasti. Kymmenkunta sukeltajaa oli mukana leirillä.

Keski-Karjalan järvileiri 2016:

Vuosi vierähti ja 2016 kesän järvileirin kohteena oli Keski-Karjalan järvileiri. Allekirjoittanut oli aikanaan tahkonnut mm Kiteen kohteita ja ne olivatkin entuudestaan tuttuja. Mökit (2 kpl) oli valittu hyvin keskeiseltä paikalta Kiteen Puhoksen Pajarinhovista. Yksi pariskunta oli majoittunut toisen mökin tuntumaan matkailuautollaan. Etukäteen oli tiedossa, että Kiteen Valkiajärvi on erittäin kirkas sukelluskohde. Se olikin aktiivisessa käytössä koko viikon ajan. Valkiajärvessä sukellettiin kahdessa eri rannasta ja varmasti osalle painui mieleen näkymä kun lähes metrin mittainen hauki tuli matalassa vedessä suoraan sukeltajien näkökenttään. Hauet olivat niin kesyjä, että rauhallisesti kun puhalteli kuplia ulos, niin pääsi hyvin lähelle tarkastelemaan kaloja.

Valkiajärven lähellä on Syrjäsalmi niminen sukelluskohde. Siinä on joenuoma järvien välissä. Kohteessa on kaksi samansuuntaista siltaa; maantie -ja rautatiesilta. Varsinainen sukellus tapahtuu näiden siltojen välissä ja siltojen arkkuja tutkien. Silloilta on pudonnut (tai heitetty) rojua joen pohjaan. Siltojen betonipilarien alapuolella olevat arkut ovat todella massiiviset. Niitä ei pääse näkemään kuin sukeltamalla itse kohteeseen. Arkkujen vieressä nähtiin ahvenparvia. Kohteesta tekee erikoisen se että sukeltajien kompassi sekoillee ilmeisesti rautasilloista johtuen ja usko on välillä loppua suunnistuksessa. Omanlaisen efektin antaa, kun juna menee sillan yli sukelluksen aikana. Sen kyllä kuulee tai sitten sukeltaja on umpikuuro.

Tukikohdasta kaukaisin kohde oli Tuusniemen Paakkilan vanha asbestikaivos. Eli liikuttiin yli kuntarajojen ja käytiin jopa Savon puolella sukeltamassa. Paakkilassa tehtiin kaksi sukellusta ja reissuun oli varattu koko päivä aikaa. Sukellusten välillä paistettiin makkaroita laavulla ja käytiin muiden seurojen sukeltajien kanssa päivänpolttavia asioita läpi: kohteiden näkyvyydet, kalustoratkaisut ym.

Hammaslahden kaivos oli uuden päivän ensimmäinen kohde. Kaivos oli aikanaan julkisuudessa siintä, että tullin takavarikoidut viinat kaadettiin monttuun. Perään laitettiin sian paskaa ja nämä em. aikaansaivat kemiallisen reaktion johon en ole tarkemmin perehtynyt. Sukeltajilla ei ollut osuutta salakuljetetun viinan kaatoon vaan se oli ihan viranomaisten taholta tapahtuvaa toimintaa. Joka tapauksessa Maarit Väänänen tuli avaamaan portin ja päästiin dyykille. Monttu on "kraaterimainen" tai "suppilo" ja 45 m syvä. Timo Karttunen oli mukana sukeltamassa ja allekirjoittaneella ja Timolla oli suunnitelma (tai päähänpinttymä), et syvin kohta käydään katsomassa ja niin tehtiin. Uitiin poijulle ja siitä narua pitkin pohjaan. Sukelluksen jälkeen mentiin läheiselle Gulfille syömään (detaljitietona 2016 Suomessa oli 5 kpl Gulfin huoltoasemia). Ruuan jälkeen tehtiin paitaostoksia ja osa kävi geokätköillä.

Saman päivän toinen kohde oli Iso Polvijärvi. Järvi sijaitsee Joensuun/Liperin lentokentän lähellä. Se on Joensuun sukellusseurojen vakiokohteita, kun vesi on kirkasta. Tällä kertaa näkyvyys ei ollut sen kaltainen kuin olisi olettanut ja ainakin allekirjoittaneelle oli lievä pettymys. Rapuja oli liikkeellä ja niitä tutkittiin dekoissa. Penkassa taisi pohrata joku jättikokoinen rapu, jos nyt oikein muistan.

Timo Karttunen (Joensuun Laitesukeltajista) hoiti kaasua vieraileville sukeltajille heidän
Dräger-kompressorillaan. Laitesukeltajilla oli käytössä vanha palolaitoksen järeä kompressori.

Toinen suunta missä käytiin oli Punkaharju. Reissu oli koko päivän kestävä ohjelmanumero. Punkaharjun Retretin lähellä on Tuunaansalmi missä Pihlajaveden ja Puruveden vesi sekoittuvat. Sukelluskohde on kanjoni missä on maksimissaan 23 m vettä. Noin 12:stä metristä seinämä putoaa pystysuoraan alas. Edellisten vuosien käynnistä oli muutosta se, että kesäravintola oli rakennettu suurin piirtein siihen kohtaan mistä tupla -ja sinkkupullo porukka vie kamoja veteen. Ravintolan henkilökunta oli hyvin ymmärtäväistä sukeltajien tarpeesta päästä sukeltamaan ja lupa heltisi ilman isompaa ruinaamista. Liekö syynä, että saivat nälkäiset sukeltajat dyykin jälkeen ravintolaansa syömään? Joskus sukellusluvan saanti on vaatinut enemmän puhumista tai jopa lasikantisen laulukirjan antoa. Tämä oli viikon kohteista sinänsä arvelluttavin, kun helteisenä päivänä oli veneliikennettä salmessa. Koko leiriviikko oli erityisen kuuma, kun verrataan siihen millaista säätä oli sinä kesänä. Hiki tuli joka päivä, mutta se kuuluu lajin luonteeseen, kun pukee alusasuja ja kuivapukua. Itse Tuunaansalmen sukellus oli viikon heikoimpia, kun näkyvyys ei ollut kovin kummoinen. Ryhmä taisi hetkeksi hajota huonossa näkyvyydessä, mutta kaikki pääsivät kuitenkin sukeltamaan ja tulivat ehjinä pois.

Päivän toinen kohde oli Punkaharjun Nobelinniemenproomut. Se on kohde, jossa on kaksi proomua vierekkäin ja veden syvyys on maksimissaan 8 m. Proomujen sisään pääsee uimaan ja valo tulee hienosti katossa olevista reijistä. Voi tietenkin uida proomut ympäri tai ihmetellä niitä muuten. Kohde on todella helppo ja mukava P1 -tason kohde. Kuuma oli sukelluksen aikana ja sukeltajat kävivät uimassa sukelluksen jälkeen. Hermot saivat myös levätä, kun meno oli rentoa ilman veneliikennettä ja näkyvyys oli ihan kohtuullinen. Sukellus oli ihan eri tasoa kuin päivän ensimmäinen veto.

Leirin aikaan oli Sukeltajaliiton juhlavuosi ja kohteessa nähtiin muiden seurojen sukeltajia. Arvata saattaa että keskustelussa oli esillä sukellukseen liittyvät asiat.

Viimeisenä sukelluspäivänä tehtiin kaksi sukellusta Kiteen Valkiajärvessä. Näkyvyys oli erityisen hyvä ja isoja haukia nähtiin. Keskityttiin haukiean katseluun matalalla ja niiden kuvaamiseen. Oli hieno lopetus reissulle saada pari loistavaa sukellusta leirin loppuun. Sukeltajia leirillä oli kaikkiaan kymmenkunta ja kaasuhuolto hoidettiin seuran retkikompressorilla. Itse tein kaikkiaan 11 sukellusta viikon aikana.

Kuopion kaivosten syysreissu 2016:

Jostakin heräsi ajastus, että lähdetään pienellä porukalla katsomaan Kuopion Verotoimiston luola ja pari muuta kohdetta. Varsinaisesti reissu ei ollut puhtaasti Calypson sukellusleiri, kun viiden henkilön ryhmässä oli kolme calypsolaista ja kaksi muuta olivat seuraan kuulumattomia. Menomatka perjantaina oli hyvin pimeä, kun vettä satoi lähes koko matkan ajan ja koko ajo oli suurinpiirtein pimeätä, alusta loppuun. Se ei kuitenkaan sukeltajia saanut vajoamaan synkkyyteen, kun tiedossa oli kaivossukeltamisen helmiä.

Majoitus oli varattu Kuopion Rauhanlahdesta. Ajankohta oli vähän kuin sesongin ulkopuolella ja tämä ko. mökki oli todella laadukas ja hyvä hintalaatusuhteeltaan. Paras ehkä missä koskaan on tullut käytyä sukellusharrastuksen aikana, kun hinta oli vielä suht edullinen. Samana viikonloppuna Kuopiossa oli joku tapahtuma, kun mökkikylän ruokapaikka oli aivan täyteen ammuttu.

Sukellukset aloitettiin lauantaina Leppävirran Oravikosken kaivoksessa. Paikka tunnetaan nimellä Kotalahden kaivos. Kaivoksesta on louhittu nikkeliä ja kuparia vuoteen 1987 asti. Paikka on todella extreme-kohde. Veteen hypätessä ei tule pohja vastaan. Pudotusta on suoraan arviolta 200 m. Kohteessa on hyvä tiedostaa, että sinne hypätessä kaikki varusteet lamput, kamerat ym on huolella laitettu kiinni varusteisiin. Niitä ei saa takaisin, jos karkaavat käsistä. Kaivoksessa tehtiin yksi syväsukellus 40 m ja pinnassa uitiin vastarannalle ja sieltä laskeuduttiin 40 m:n syvyyteen tarkastelemaan luolien suuaukkoja. Sillä hetkellä kenelläkään ryhmän jäsenistä ei ollut luolapapereita, joten luolien suuaukkoja tarkasteltiin pintapuolisesti. Vesi oli kirkasta niin kuin se tässä paikassa yleensä on ollut.

Kaivosyhtiö on rajoittanut sukellusta kohteessa aina uusimalla aitaa, kun vanhaan aitaan on ilmestynyt reikiä. Liekö reikien syynä sukelluskohteiden vähyys vai sukeltajien kekseliäisyys? Kohteesta tekee myös haastavan, kun veteen meno on montussa. Sukelluksen jälkeen on melkoinen jumppa saada tuplakannut ylös autolle.

Seuraava sukellus tehtiin Kuopion Verotoimiston luolassa. Nimi tulee siintä, että yläpuolella toimii Kuopion Verotoimisto. Itse sukelluskohde on vanha väestönsuoja.
Kuopion Urheilusukeltajista tuli oppaat paikan päälle (Timo Karttunen ja Jorma Karhunen). Iltapäivälle oli järjestetty tapahtuma ja meidän koko ryhmä meni tutustumaan kohteeseen. Kukaan meistä viidestä ei ollut aiemmin sukeltanut kohteessa. Mielikuva sanoo, että kohde vaatiin P2 -luokituksen ja minimi kaasumäärän 4000 l omaavat kahdennetut laitteet (tuplapullot ja/tai sinkkupullo ja kainalopullo). Tapahtuman minimi osallistujamäärä on viisi henkilöä.
Vesi on tasalämpöistä vanhassa pommisuojassa ympäri vuoden. Luolassa ei periaatteessa ole eksymisen vaaraa kuin se on putki jossa on muutama mutka ja levennys. Päässä on huone, jossa on ilmatasku. Sukelluksen pituus on noin 130 m,
jos menee yhtä soittoa päästä toiseen. Ilmataskun ilmanlaadusta ei meillä ollut käsitystä ja kun puhuttiin toisillemme, niin pidettiin annostin suussa. Vesi oli kirkasta ja sukellus oli upea. Tämä on semmoinen kohde mihin varmasti tulee mentyä uudestaan.

Sunnuntaille oli varattu aikaa kahdelle sukellukselle. Tällä kertaa ajettiin Kuopiosta Tuusniemelle Paakkilan kaivokselle. Paakkilassa oli vesi kirkasta perinteiseen tapaan. Sukelluksella nähtiin; auton romu, vanha moottoripyörä, luolan suuaukko ym. Pinta-ajan jälkeen tehtiin toinen sukellus ja ryhmämme sukelsi eri kohtaan kaivosta, josta lähdettiin lainia seuraten tulemaan kohti luolan suuaukkoa. Oli aavemainen tunne, kun alapuolellamme oli utua ja naru oli ainut kiinnekohta mitä seurattiin. Ilta alkoi hämärtää toisella sukelluksella ja yht´äkkiä alkoi aavemaisesti luolan suuaukko näkymään. Paakkilassa on vierekkäin kaksi vedentäyttämään monttua ja niiden välissä on 180 m pitkä yhdystunneli. Tunneli tekee mutkan ja siinä on kuulemma kohtia, josta ei ole näköyhteyttä avoveteen ainakaan molempiin suuntiin samaan aikaan. Molemmat sukellukset olivat hienoja. Joitain kalustovikoja oli sukelluspäivänä, mutta niistä selvittiin varaosien turvin.

Etelä-Karjalan järvileiri 2017:

Talvella Calypson yleiskokouksessa oli puhetta Etelä-Karjalan sukelluskohteista. Itse olin paikkoja tahkonnut vuosien saatossa ja lähtökohtana oli, että kaikille on sukellettavaa sukellusluokasta riippumatta. Pitkään tuli mietittyä ja suunniteltua sekä kysyttyä lupia eri kohteisiin. Sukelluskohteita oli useita ja 12 sukellusta tehtiin viikon aikana. Osa kohdelistan kohteista oli suht vaatimattomia ja jätin ne suosiolla pois. Keskityttiin parhaimpiin ja oleellisimpiin Etelä-Karjalan kohteisiin. Sukeltajia oli kaikkiaan 10 henkilöä.
Tällä reissulla oltiin minibussilla liikkeellä. Eli se siinä suhteessa poikkesi kaikista muista reissuista. Sukellus aloitettiin poikkeuksellisesti jo menomatkalla. Ensimmäinen kohde oli Hurmajärvi Turkialla Haminassa. Veteenmenopaikasta ei syntynyt yksimieleistä päätöstä ja niinpä kaksi sukeltajaa kävivät läheisellä mökillä tiedustelemassa veteenmenomahdollisuuksia. Vanhempi pariskunta oli juuri lähdössä mökiltä kotiin ja saavuttiin hyvään aikaan paikan päälle. Ystävällinen pariskunta antoi luvan käyttää rantaansa ja jättivät vielä huussin auki sukeltajille! Sukeltajat muistivat mökkiläisiä kouhuviinillä joka oli varustettu sukeltajien nimmareilla ja Calyson ry:n kiitoksilla. Itse sukellus oli ihan perus-sukellus. Käytiin tarkistamassa yksi kallioseinämä mikä ylettyy reiluun 10 m:iin asti. Vesi oli perinteisesti kylmää, niin kuin se tässä kohteessa on. Muutamia mateita nähtiin sukelluksella.

Mökkimajoitus oli Taipalsaarella ja mökki oli valittu sijainnin ja kokonsa puolesta. Sukeltajat majoittuivat yhtä pariskuntaa lukuunottamatta mökkiin. Asuntovaunu oli mökin läheisyydessä. Mökin omistajan mökkejä olin aiemmilla leireillä käyttänyt ja paikka oli sikäli tuttu.

Uusi päivä ja uusi sukelluskohde. Telkkälän avolouhos oli kohteena. Paikka on Saimaan Norpat ry vakiokohteita ja se on noin 40 m syvä monttu. Paikassa on lukollinen portti, johon avain saatiin paikalliselta sukellusseuralta. Vedessä oli sameutta eri syvyyksissä ja näkyvyys oli huono. Yleensä on ollut parempi näkyvyys tässä kohteessa, mutta olosuhteillehan ei voi mitään. Reilussa kolmessa kympissä käytiin, mutta tuon em. näkyvyyden takia ei lähdetty montun maksimisyvyyttä hakemaan. Keli oli hyvin oikukas: välillä paistoi aurinko ja välillä oli rankaa vesisadetta. Päivä saatiin kuitenkin käyntiin. Viime vuonna ikävä kyllä kuulin uutisen, että Telkkälän louhos on suljettu. Kaivosyhtiö kielsi sukeltamisen vedoten turvallisuuteen, sortumavaaraan. Näin ollen tämä paikka on jatkossa pois sukeltajien kohteista.

Seuraavana oli vuorossa Vetokankaan Pumppulaitos. Kohteessa on kapea kanava, jonka vedenpinta on muuta osaa korkeammalla. Kanavan pää on umpiperä ja siihen pumpataan vettä alemmalta tasolta. Toisinaan kanavassa ja varsinaisessa montussa, jossa sukelletaan on kova virtaus. Montun koko on jotakin luokkaa 30 x 70 m. Sukeltajat ikään kuin pyörivät pesukoneessa. Sukelluspäivänä virtaus oli aika kova ja näkyvyys ei ollut mikään kovin hyvä. Se toi haastetta sukeltamiseen. Virta oli itseasiassa niin voimakas, että se heitti minut pois poterosta kannaksen yli järvelle. Tämä sukellus ei ollut kovin rento, kun ryhmä hajosi. Joskus myöhemmin olen sukeltanut kanavan kokonaan poteroon asti. Itse kanavassa ei ole kuin pari metriä vettä ja poterossa noin 10 m:ä. Monesti ollaan ihmetelty miksi veneilijät ajavat kanavaan, kun sieltä ei pääse mihinkään umpiperän takia?

Savitaipaleen Takomäen louhos oli uuden päivän ensimmäinen sukelluskohde. Noin kymmenen metriä syvä avolouhos on hyvä harjoittelu/treenauspaikka. Olin yhden kerran aiemmin sukeltanut kohteessa noin kymmenen vuotta aiemmin. Sillä kertaa monttu oli selkeä kakkoskohde sukelluspäivälle. Tällä kertaa oli hyvät fiilikset sukelluksella. Ei odottanut liikoja, niin sukellus oli todella mukana veto. Oli mielikuva, että yhdellä seuran sukeltajalla puku fluidasi. Itselle tämä oli kuitenkin ihan hyvä aloitus päivälle. Kamoja riisuessa vettä tuli taas kuin aisaa. Oli taas paikallinen sadekuuro.

Savitaipaleen ABC:n kautta uuteen kohteeseen. Sukeltaa ei tietysti jaksa jos ei syö välillä. Kuolimojärvi oli nyt kohteemme. Se on erittäin kirkas juomakelpoinen järvi. Järvessä elää nieriä-kala, jota tavataan puhtaissa Pohjois-Suomen järvissä. Päästiin tutun kautta yksityisrantaan järven parhaimmalle kohteelle. Käytännössä veteenmenopaikalla on pystysuora kallio vähän reiluun pariinkymmeneen metriin asti. Näkyvyys oli erittäin hyvä mikä on ominaista tälle järvelle. Mateita nähtiin kallion halkeamissa. Sukellus oli yksi leirin kohokohtia. Itselle tosi mahtava sukellus.

Seuraava päivä vierähti Imatralla kahdella eri Vuoksen kohteella. Alajuoksulla oltiin aamupäivän keikka. Käytiin tsekkaamassa veden kovertamat savikammiot. Itse löysin sukellusparin kanssa kammiot. Virta oli aivan tarpeettoman kova ja häiritsi sukellusta. Välillä pidettiin kahvitauko ja mentiin Linnankosken voimalaitoksen vanhoja voimalaitoksen raunioita katsomaan. Sukelluksen alku noin 15 min meni ihan hyvin, paitsi näkyvyys oli huono tällä kertaa. Virta oli järjettömän kova ja häiritsi sukelluksen aikana. Loppusukellus meni sekoiluksi kovassa virrassa. Joka tapauksessa nähtiin turbiiniaukot ja kohde päällisin puolin. Tämä kohde on kylmän veden aikana paljon antoisampi, kun näkyvyys on kevät-talvella toisinaan todella hyvä.

Saimaan Norppien sukeltajalta tuli vinkki että Ylämaalla olisi uusi kaivoskohde. Ylämaa tunnetaan kivikylänä ja siellä on useita vedentäyttämiä monttuja. Etukäteistietona oli, että monttu olisi kirkas ja parikymppiä syvä. Se lämmitti jo mieltä. Joka tapauksessa uusi kohde meille kaikille. Paikan päällä kohde vastasi kuvausta. Näkyvyys oli erinomainen ja vettä löytyi, se mitä oli luvattu. Muutamia laineja oli vedetty monttuun. Ilmeisesti luolaporukka oli treenannut montussa. Tässä louhoksessa ei ollut luolia olenkaan vaan kohde oli puhtaasti avolouhos. Tehtiin kaksi sukellusta. Ensimmäinen oli tutustuminen monttuun ja sen syvimpään kohtaan. Sukellusten välillä paistettiin makkarat. Toinen sukellus tehtiin montun takalaitaan (veteenmenosta käsin), jossa oli kuulemma vedenalainen metsä. Se käytiin katsomassa. Tämä oli hieno päivä aurinko paistoi, linnut lauloi ja saatiin tehtyä hyvät sukellukset.

Seuraavana kohteena oli Partakoski. Tämä päivä tyydyttiin yhteen kohteeseen, kun illalla oli tarkoitus mennä Lemille syömään särää (särä on lampaasta ja perunasta leivinuunissa paistamalla valmistettu eteläkarjalainen perinneruoka).

Partakosken sijainti oli melko lähellä mökkimajoitusta. Se on nimensä mukaisesti koski, jonka läpi menee Kuolimojärven vesi. Koskessa ei ole kuin noin viisi metriä vettä, mutta kirkas vesi, ravut ja veneen raadot ovat ne mitä porukka menee katsomaan. Extrana tällä reissulla oli lohet, joita nähtiin monta sukelluksen aikana. Itseasiassa dyykki oli varsin mukava. Nyt ei ollut syvyys itseisarvona. Koskeen meneminen on haastavaa, kun alussa on kävely niityn poikki. Veteenmeno tapahtuu kivikossa. Ainakin voi todeta, että kunnon alkuhien saa helteellä, kun kamat pukee autolla päälle.

Oli aika lopettaa leiri ja siirtyä kohti PK-seutua. Tuohikotin kautta ajettiin Verlaan. Jukka Gardemeister Kouvolan Vesikoista tuli oppaaksi Verlan Vennukanniemeen. Verlassa on kaksi sukelluskohdetta, toinen on voimalaitoksen yläpuolella ja toinen alapuolella. Vennukka on alapuolella sijaitseva kohde. Se on hyvin aktiivisessa käytössä paikallisten sukeltajien keskuudessa. Itse aikanaan tein P1-kurssin avovedet siellä toukokuussa 2001. Tälle sukellukselle ei kaikki lähteneet. Osa jäi elpymään autoon. Täytyy sanoa, että en muista, että olisin tässä kohteessa niin paljon kaloja nähnyt kuin tällä sukelluksella. Kaloja oli ihan mattona pohjassa ja niitä sai ohjailla valolla! Sukelluksella kalojen lisäksi nähtiin: vene ja hätäpuhelin, tukkinippu ja savipenkka. Savipenkassa oli rapuja. Sitten oli tietysti kaikkea ihmisten hylkäämää tavaraa. Outoa, että täälläkin ihmiset olivat juoneet olutta ja hylänneet purkit pohjaan. Useampi kierros tehtiin virran mukana ja kokenut opas oli todella tärkeä tällä sukelluksella. Sukellus oli hieno lopetus leirille.

17.03.2022 Tommi Nukarinen